Ajanvaraus

Tapahtumat

Kauppa

Aloita Golf

Kultaranta Golf Club Naantali ry

Kultaranta Golf Club Naantali ry perustettiin 25.11.2006. Yhdistyksen perustajajäseninä olivat Pekka Jokisuu, Unto Turunen, Ritva Ohmeroluoma, Hannu Montonen, Tomi Lohikoski, Olli Hakkarainen ja Jouni Kankaanpää. Samalla yhdistyksen ensimmäiseksi hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Olli Hakkarainen. Seuran ensimmäiseksi toiminnanjohtajaksi valittiin Jouni Kankaanpää.

Suomen Golfliiton 127. jäsenseuraksi KGCN hyväksyttiin 20.2.2007. Ensimmäisen kerran seuran jäsenet ja vieraspelaajat pääsivät pelaamaan Kultarannan 18-reikäiselle pääkentälle 25.6.2007.

Alussa jäsenmäärältään hyvinkin pienen seuran maine mukavana ja hyvähenkisenä golfyhteisönä on kiirinyt ja jäsenmäärä on kasvanut. Kauden 2025 lopussa meitä KGCN jäseniä oli jo 1416!
Asiastaan innostuneiden seuran vapaaehtoisten vetämät teematapahtumat sekä erityispanostus seuran kustantamaan harjoitteluun ja erilaisiin hauskoihin kilpailuihin ja tapahtumiin, ovat selvästi viime vuosina yhä vain lisänneet mielenkiintoa seuraamme kohtaan.

Lue lisää seuramme toiminnasta ja toimikunnista alta löytyvistä linkeistä.

Jäsenistömme on erittäin aktiivista ja meistä on tullut tiivis yhteisö, josta jokainen uusikin tulija löytää helposti paikkansa ja mukavaa peliseuraa. Tule mukaan iloiseen ja yhtenäiseen golfyhteisöön, jossa pääasia on nauttia golfista!

Tilaa uutiskirjeemme ja saat ensimmäisenä tiedon ajankohtaisista asioista

Tilaa